Ruokamuseo

Suomen maatalousmuseo Sarka on myös RUOKAMUSEO!

Suomen Maatalousmuseo Sarka kutsuu kaikki ruoan äärelle! Sarka tarjoaa tapahtumia, näyttelyitä, tietoiskuja, opastuksia ja työpajoja, joissa pääsee pohtimaan, maistamaan, kokeilemaan ja muistelemaan ruokaa ja ruoantuotantoa. Ruoka on ihmisten polttoainetta, jota tarvitsemme pysyäksemme hengissä, mutta ruoka on myös nautintoa ja mielihyvää, terveyden edistämistä, juhlan erottamista arjesta ja yhteisiä ruokahetkiä. Samalla ruoka on monen ihmisen elinkeino, osa kansantalouttamme, poliittinen kysymys sekä osa tuotantoa ja kulutusta, joilla on ympäristövaikutuksia.

Ruokamuseossa selviää, mitä ennen syötiin sekä ruoan matka pellolta pöytään ennen, nyt ja huomenna. Ruokateema kannustaa pohtimaan, mikä kaikki vaikuttaa siihen, minkälaista ruokaa syömme. Ruoantuotannon ja ruokavalintojemme vaikutukset yhteiskuntaamme ja ympäristöön ovat myös keskeisiä kysymyksiä.

Maatalousmuseo järjestää säännöllisesti luentoja ja tapahtumia Ruokakeskiviikko-otsakkeen alla. Luennot on katsottavissa museon YouTube-kanavalla.

Suomen maatalousmuseo Saran Ruokamuseo koordinoi ruoka- ja juomahistorioitsijoiden verkostoa.

Näyttelytila Ruokakulmassa tarkastellaan ruokaa eri näkökulmista. Tiedot ajankohtaisista näyttelyistä löydät Sarka-museon Vaihtuvat näyttelyt -sivulta.