Nykydokumentointi
Nykydokumentoinnissa museot tallentavat menneisyyden lisäksi myös meidän aikamme ilmiöitä tuleville sukupolville. Tallennusvastuunsa mukaisesti Sarka-museo tallentaa erityisesti maatalouteen liittyviä ilmiöitä ja toiminta on tärkeä osa museomme vuotuista toimintaa.
Otamme hankkeissamme monipuolisesti huomioon arjen, ilmiöt ja tapahtumat. Kaikki tekemämme nykydokumentaatiot tapahtuvat resurssien puitteissa ja lisäksi teemme yhteistyötä esimerkiksi yliopistojen kanssa.
Sarka-museossa toteutettuja nykydokumentointihankkeita:
- Maatalous ja viljelijöiden luontosuhde (2024-2025)
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa kartoitettiin maatalouden nykydokumentoinnin tilannetta, tarvetta ja potentiaalisia kohteita valtakunnallisella tasolla. Selvitystyön avulla luotiin tuleville vuosille suunnitelma Saran toimesta dokumentoitavista kohteista ja dokumentoinnin toteutustavoista. Vuoden 2024 aikana tehtiin nykydokumentointi kolmella maatilalla. Pienoisdokumentit löytyvät DigiSaran kautta, josta ne ovat vapaasti käytettävissä esimerkiksi opetustoimintaan. - Minun maaseutuni-tutkimushanke (2021-2024) käsitteli suomalaisten maaseutusuhdetta sekä sen muutoksia 1990-luvulta lähtien. Hanke on osallistanut eri ikäisiä ihmisiä, niin maalla asuvia kuin kaupunkilaisiakin, pohtimaan ja kertomaan omia kokemuksiaan maaseudusta. Muistitietoa on kerätty kirjoitusten ja haastattelujen lisäksi järjestämällä toiminnallisia työpajoja sekä käyttämällä valokuvia muistin ja kertomisen välineinä. Hanketta johtaa akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti ja tutkijoina toimivat etnologi Maria Vanha-Similä sekä sosiologi Ville Pöysä. Hankkeen tiimoilta järjestettiin museolla näyttely aiheesta 2024-2025.
- Maaseudun elintarviketeollisuus -hanke toteutettiin yhteistyössä Turun yliopiston etnologian oppiaineen kanssa.
- Ammuu! Karjatilan elämää -valokuvakilpailu osallistavana itsedokumentointihankkeena.
- Osta tilalta! -päivän dokumentointi osana museoiden valtakunnallisen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO:n nykydokumentointitempausta, jossa aiheena kulutus.
- Neliömetri pellavaa -hankkeen kasvatusprojekteja osallistavana itsedokumentointina.
- Opiskelijoiden ruokatalous yhteistyössä Jyväskyläskylän yliopiston KUMU-opintojen ja avoimen yliopiston museologian oppiaineen kanssa.
- Maatalousammattilaisen päivä omana, jatkuvana dokumentointina.