Ruokakulma: Pula-ajan keittiössä

Tapahtuman aika:
Tapahtuman sijainti:
Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa

Tule Sarkaan tutustumaan näyttelyyn elintarvikkeiden säännöstelytaloudesta Suomessa vuosina 1939–1954

Talvisodan luomassa poikkeustilassa suuri osa kulutushyödykkeistä joutui Suomessa säännöstelyn alaiseksi. Myös elintarvikkeista oli huutava pula. Keskeisiä ruoka-aineita oli saatavilla ainoastaan ostokorttia vastaan hyvin pieniä määriä kerrallaan. Jatkuva pula ja puute ruokki kansalaisten luovuutta keittiössä ja synnytti lukuisan määrän erilaisia vastikkeita ja korvikkeita tutuille tuotteille.

Samalla kotitarveviljely yleistyi kaupungeissakin, luonnonkasvien käyttöä opeteltiin uudelleen ja isoäitien niksejä alettiin taas arvostaa uudella tavalla. Myös elintarviketehtaat joutuivat luomaan nahkansa uudelleen ja kriisiaikana kehitettiin monia uusia tuotteita, joista jotkut unohtuivat olojen parantuessa ja toiset vakiinnuttivat paikkansa kuluttajien lautasella.

Ruokakulman Pula-ajan keittiössä -näyttely kertoo ostokorteista, vastikkeista, korvikkeista, luonnon antimista, pimeästä kaupasta ja selviytymisestä niukkuuden keskellä. Se kertoo kekseliäisyydestä keittiössä, kun tuttuja tuotteita ei ollut saatavilla sekä uusista pulan innoittamista innovaatioista keskellä kriisiä.

Pula-ajan keittiössä on esillä Ruokakulmassa 25.9.2026 – 4.4.2027

Näyttelykauden jälkeen Pula-ajan keittiössä siirtyy käyttöön lainattavaksi kiertonäyttelyksi.

Lisätietoja näyttelystä: