Syyskuun Sarka-sunnuntai: Kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä
Tapahtuman aika:
Tapahtuman sijainti:
Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa
Taiteilija ateljeessaan. Kuva: Miina Äkkijyrkkä.
Miina Äkkijyrkkä: ”Iloa ja eloa lehmien kera”
Syyskuun Sarka-sunnuntaina yleisö pääsee kuulemaan kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän puheenvuoroa taiteesta ja elämästä. Esitys kantaa nimeä Iloa ja eloa lehmien kera. Äkkijyrkkä on tunnettu erityisesti lehmistä inspiroituneesta taiteesta, maaseudun elämän esiin nostamisesta ja vuosia jatkuneesta toimestaan suomalaisen alkuperäiskarjan puolestapuhujana.
Sarka-museon pihalla on ollut Äkkijyrkän Holy Calf -teos jo vuodesta 2018 ja teos ilahduttaa museokävijöitä vuodesta toiseen. Äkkijyrkälle myönnettiin Saran oma kunniapalkinto Kulttuurikuokka vuonna 2020. Tilaisuus palkinnon luovuttamiselle ei järjestynyt aikataulullisista syistä ja asia korjataan nyt 28.9., jolloin Saran museojohtaja Lauri Viinikkala luovuttaa Kulttuurikuokan Äkkijyrkälle Sarka-sunnuntain tilaisuuden yhteydessä.
Sarka-sunnuntai järjestetään syyskuussa klo 13 alkaen Aitta-tilassa päärakennuksen viereisessä rakennuksessa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Päivän ajan museonäyttelyihin pääsee tutustumaan puoleen hintaan. Tule siis museolle nauttimaan historiasta ja mielenkiintoisesta ohjelmasta syyskuun 28. päivä!
Päivän ajan poikkeuksellisesti ravintolan puolella sunnuntailounas klo 11-14.
Museo on avoinna normaalien aukiolojen mukaisesti klo 10-17.
Huom! Aikataulumuutokset ovat vielä mahdollisia.
Lisätietoja:
-
Lauri Viinikkala
Museonjohtaja
Sähköpostiosoite: lauri.viinikkala@sarka.fi Puhelinnumero: 02 7637 7011 / 040 7679085