Kirjailta museolla: Ennen Sarkaa -teoksen esittelyilta

Tapahtuman aika:
Tapahtuman sijainti:
Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa

Tule museolle kuuntelemaan museon syntytarinaa

Museon juhlavuosi on ohi, mutta tarina sen kun jatkuu! Kotiseutuneuvos ja kirjailija Raija Kouri saapuu Sarkaan kertomaan museon juhlavuoden päätteeksi joulukuussa julkaistusta teoksestaan Ennen Sarkaa – Suomen maatalousmuseon syntytarina. Kourin kirjoittaman ja Loimaa-Seuran myötävaikutuksella syntynyt historiateos keskittyy aikaan ennen museon avautumista ja vuosikymmeniä kestäneeseen ponnisteluun museon saamiseksi Loimaalle.

Museolla järjestettävässä Kirja-illassa ääneen pääsevät Kourin ohella kirjatyöryhmässä mukana olleita henkilöitä, joilla on ollut oma osuutensa museohankkeessa. Raija Kouri avaa tilaisuuden kertomalla teoksesta ja iltama jatkuu paneelikeskustelun muodossa, jossa työryhmäläiset pääsevät myös ääneen. Matalan kynnyksen tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden kuulla syventävää tietoa museon syntyhistoriasta. Iltama kestää hieman yli tunnin ja yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Ensimmäiset ajatukset maatalouskoneiden keräämisestä talteen museota varten heräsivät jo 1930-luvulla ja oltuaan välillä unohduksissa nousivat uudelleen esiin. Suunnitelmat myös laajenivat alueellisesta maatalouskonemuseosta vähitellen ammatilliseksi koko maatalouden historian Suomessa kattavaksi valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, jollaisena Sarka lopulta avautui kesäkuussa 2005. Useamman kerran museohanke oli ollut vähällä kaatua kokonaan.

Tervetuloa museolle kuulemaan teoksesta työryhmäläisten kertomana!

Kirjailta museolla: Kertomus museon synnystä keskiviikkona 18.2.2026 klo 17 alkaen museon päärakennuksessa seminaaritila Riihessä.
Tilaisuus on maksuton ja siihen on vapaa pääsy.

Kirjailijasta:

Kotiseutuneuvos, kirjailija Raija Kourin teokset keskittyvät vahvasti Loimaan seudun historiaan, kulttuuriin ja ihmisiin. Aiemmin historiikkeja esimerkiksi Loimaan Taideseuralle ja Loimaan Pienviljelijäyhdistykselle kirjoittaneen Kourin uusin teos Suomen maatalousmuseo Saran synnystä on ostettavissa museomyymälä Muurikista 32 euron hintaan.

Lisätietoja: