MAATALOUDEN AIKA

Suomen maatalousmuseo Saran uusi perusnäyttely Maatalouden aika vie museokävijät 3000 vuoden aikamatkalle.

Jyvästä kaikki alkaa: kasvu, maatalous ja näyttely. Löydöt arkeologisilta kaivauksilta, mielikuvitus ja pienoismalli kuljettavat varhaisten viljelijöiden aikaan. Viljelmät antavat vasta pienen osan elannosta.

Vuosisatojen vieriessä viljelykset laajenevat: Suomesta tulee peltojen ja kaskien maa. Härkäpari vetää kyntöauraa Lounais-Suomessa samaan aikaan kun Itä-Suomen miehet kaatavat kaskea järeään kuusimetsään. Luonnon armoilla on sato niin pellosta kuin kaskestakin ja katovuosina nälkä on tuttu vieras. Esivalta ottaa omansa veroina: viljaa, voita, lihaa, heiniä… Ja lähettää maanmittarinsa jakamaan tiluksia.

Riihen lämmössä käy kova mäiske, kun varstat kopisten puidaan syksyn sato. Puhdistettujen jyvien kanssa käy tie myllylle. Tuulimyllyn siipien huminassa mylläri kertoo tarinoitaan.

Ajatusmaailma isäntien keskuudessa alkaa muuttua. Maitoa pitääkin tuottaa suuria määriä ja tehdä siitä voita myyntiin. Se tietää suuria talkoita heinämaalla pitkää poutajaksoa toivoen ja paarmoja hätistellen. Yhä laajevat viljelykset käyvät raskaiksi hoitaa ihmisten ja eläinten. Ensin asetellaan hevosen perään niittokone ja haravakone. Tulevat ensimmäiset traktorit, maamoottorit, monet muut koneet ja laitteet. Maatalous kuulostaa aivan toisenlaiselta kuin ennen.

Kehityksen katkaisee sota. Emäntä yrittää saada lasten kanssa työt tehtyä. Perunasato saadaan talteen, ja isännän kirjeitse antamilla ohjeilla ehkä muutkin välttämättömät työt tehdyksi. Pula on kaikesta, ja sodan jälkeen aloitetaan alusta. Mitä ajatteleekaan kotinsa jättämään joutunut emäntä uuden kotinsa paikkaa katsellessaan? Pienillä tiloilla alkaa maan rakennus. Lehmä on joka tilalla, mutta leipää on levennettävä metsätöillä ja muilla sivuansioilla. Ensin kaikesta on pula, sitten kaikkea on liikaa. Miten saadaan tuotannon ja kulutuksen vaaka tasapainoon? Pellot pakettiin ja lehmistä tapporaha.

Suurempia pinta-aloja, suurempia koneita, suurempia navettoja, tehokkaampaa tuotantoa, mutta vähemmän tiloja – sitä se Euroopan sisämarkkinoilla toimiminen on. Navetassa lypsää robotti ja puimurin ohjaamossa on nappeja ja ohjaimia kuin formula-autossa ikään. Näyttely päättyy nykyhetkeen. Maatalouden aika jatkuu. Mihin suuntaan?

 

 

KONEISTA VOIMAA!

Koneista voimaa! -näyttely esittelee suomalaisen maatalouden koneellistumisen historiaa työkone-esimerkkien avulla. Näyttely rakentuu viiden teeman ympärille: kevättyöt, heinänkorjuu, elonkorjuu, syysmuokkaus ja salaojitus. Koneista voimaa! -näyttely elää, muuttuu ja kehittyy hiljalleen koko ajan, tarjoten siten museovieraille aina uusia paloja koneellisesta maataloushistoriasta.

Koneista voimaa! -näyttely on esillä museon lisärakennuksessa.