”Meidän maatalousmaisemamme” -näyttely koostuu ypäjäläisen Kartanon koulun, Kosken seudun yläasteen ja Loimaan keskuskoulun oppilaiden ottamista ja valitsemista kuvista. Koululuokat kuvasivat maatalousmaisemaa lasten ja nuorten näkökulmasta. Näyttelykuvia valitessaan luokat pohtivat mikä maisemassa on heidän mielestään merkityksellistä.

Valituissa kuvissa ja niiden perusteluissa esiin nousi vahvana maiseman kauneus. ”Pihlajanmarjat hehkuvat punaisina ja pelto on vielä keltainen. Sumu kaukaisuudessa luo tunnelmaa”, ”Otin kuvan, koska maisema oli kesäinen ja kaunis”. Kuvattiin siis sitä, mikä koettiin visuaalisesti miellyttäväksi.

Toinen vahva perustelu oli tyypillisyys, jolloin kuvauskohteeksi valikoitui maisema, joka koettiin omalle seutukunnalle tavanomiseksi. ”Siinä tulee hyvin esille maalaismaisema, koska siinä näkyy lato ja auringonlasku on tosi vahva maalla myleensä.” Kuviin päätyi myös maisemaan vaikuttavia tai sitä symboloivia yksityiskohtia, kuten hevosia: ”Tämä [hevonen] kuvaa suurimmaksi osaksi Ypäjän maisemaa”.

Kuvissa vilahtelee myös oppilaille henkilökohtaisesti merkityksellisiä asioita: ”Kuvassa minulle tärkeää on vesi, koska uiminen ja muutenkin vesi on upeaa”, ”Kuva antaa minulle levollisen fiiliksen ja se tuo mieleeni kesäloman koiralenkit”.

Valtakunnallista koululaisten museoviikkoa eli Mennään museoon! -viikkoa vietetään vuosittain lokakuussa. Vuonna 2016 Suomen maatalousmuseossa viikon teemana oli maatalousmaisema. Yksi tapa osallistua viikon ohjelmaan oli tulla mukaan tähän verkkonäyttelyprojektiin.

Klikkaamalla kuvia saat ne avautumaan suurempana.