|
Suomen maatalousmuseo Sarka hakee vuosittain kesän ajaksi satelliittinäyttelykseen museota, maatalousaiheista kokoelmaa tai muuta maataloushistoriallisen harrastuksen kohdetta.
Haettu kohde pääsee museon etänäyttelyksi yhden kesän ajaksi ja saa maatalousmuseolta neuvoja, apua ja julkisuutta kesänäyttelynsä järjestämiseen. Valintaan ei liity rahapalkintoa.
Kohteen on oltava juuriltaan paikallinen ja esineiden tarinat tulee tuntea. Kohdetta tulee hoitaa jatkuvuudella ja esineiden näytteillepanoon tulee olla sopivat rakennukset.
Valinnassa annetaan erityistä arvoa sille, että kohteella on jokin mainio lisäpiirre. Kohde voi sijaita missä päin Suomea tahansa.
Tarkoituksena on nostaa maataloushistorian harrastuksen arvostusta.
Satelliittinäyttelyksi voi hakea lähettämällä hakuaikana vapaamuotoisen hakemuksen Suomen maatalousmuseo Sarkaan. Tänä vuonna hakuaika loppuu 26.2.2010.
Hakemuksen tulee sisältää kuvaus kohteesta sekä liitteenä esimerkiksi esite, valokuvia miljööstä, kokoelmaluettelo tai vastaava, piirros rakennusten ja pihan pohjakaavasta, ehdotus kesänäyttelyn esillepanosta sekä selostus siitä, mikä erityinen piirre kohteella on.
Juha Hirvilammi
p. (02) 7637 7013
juha.hirvilammi@sarka.fi
Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383
32200 LOIMAA
www.sarka.fi
|